What hurts the most was so close

En vieläkään oikein tiedä mitä tuosta sunnuntain reissusta sanois.. Perkele?

Oltiin tallilla puol 10 aikaan ja mentiin rapsuttelemaan Kakaraa karsinaan. Se oli kauheen raukee ja hellyyden kipee. Paketoin sen kuljetuskuntoon - unohdin harjanletitysnauhat kotiin!!!!! - ja lähettiin 11 jälkeen ajelemaan reenarin perässä Kaustiselle.
Perillä kävin hakemassa sille suojat ja rupesin valjastamaan.
Kakara näytti lämmityksessä hyvältä ja terävältä, mutta reenari sanoi ettei se ollu ihan 100%. Lämmtityksen jälkeen neiti ei asettunu millään aloilleen. Rupes huolestuttamaan että se purkaa kaiken virtansa katoksille. Kun se viimein rauhottu niin pitikin jo lähtee esittelyyn.

Kakara skarppas lämmityksestä ja itse startti meniki paremmin ku kukaan varmaan uskalsi odottaa. Voltin kiemurat taittui mallikaasti ja ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä neiti oli päässy jo toisen radan jonoon 3-4:ksi. N. 900m jäljellä reenari käänsi kolmanelle, sieltä Kakara jatkoi toista ja ensimmäistä rataa pitkiin ja oli pienestä puutumisesta huolimatta hyvä 5:s ajalla 21,5ke. Neljäs sijakaan ei ollu kaukana edellä menneen loppusuoran laukan myötä. Loistava se oli näinkin! :)

Onnistuneen startin riemua ei kestäny kauaa. Jos lapsukainen oliki levoton lämmityksen jälkeen niin se ei ollu mitään verrattuna siihen, mitä oli tulossa. Kierrokset jäi hieman päälle eikä se ollu suojien ja pinteleiden poistamista lukuunottamatta - onneks malttoi seistä ees sen verran paikallaan -  hetkeäkään aloillaan. Matkan pesupaikoille ja sisälle se tuli ihan nätisti, mutta ku saatiin se ketjuihin kiinni, loikkiminen ja ramppaaminen jatkui. Takasin katoksille tultiin kohtalaisen vauhdilla. Hevonen ei rauhottunu millään ja meillä oli jaettu katos, joten päätettiin laittaa se autoon rauhottumaan pahimman kiireen ajaks. Aattelin että meen sitte kävelemään sen kaa ku se on vähän rauhottunu, mutta neiti oli ihan muuta mieltä ja rekassa riehuminen päättyi siihen että oikea etunen oli ohjaamon puoleisen, reilu 1,4m välilaidan yli. - Reenari sanoi ettei kukaan oo aikasemmin tuota tehny- . Siitäkös vasta meteli nousi, mutta heti ku Kt ja M meni autoon auttamaan, Kakara rauhottu, nojas niiden puoleiseen välilaitaan  siihen tyyliin että 'no mä nyt oon vähä jumis, tehkää jotain'. Me pysyteltiin äitin kaa suosiosta ulkopuolella ettei olla tiellä. Itellä kun on pituutta 154cm ja Kakara on joku 160cm säkänen niin tuskin musta mitään hyötyä olis ollutkaan. Siinä meni jotenkin niin lukkoon etten tienny mitä tehä, . Kaiken maailman kauhukuvat pyöri mielessä. Näinkö tässä nyt käyki? Reenari tekee KOVAN työn että päästään starttiin ja sit Kakara tapottaa ittensä autoon. Hetken olin varma että saan hakea ell:in lopettamaan sen. Onneks katosten toisessa päässä oli muulle porukalle tuttu kuski jonka kävin kysymässä hätiin - mulla on paha sosiaalisten tilanteiden pelko, mutta siinä vaiheessa oli pakko vaan mennä juttelemaan vieraalle - . Tuntui menevän ikuisuus, mutta niin ne sai nostettua Kakaran jalan oikeelle puolelle laudan ja riimunnarun avulla. Verta ei näkyny ja se oli heti astunu normaalisti. Neiti sai jäädä autoon ja sai puten kaveriks. Sen jälkeen ei kovin montaa inahdusta kuulu. Kakaran oli kokoajan pitäny pökkiä naapuria ja varmistaa että oothan sä siinä ja putte oli näyttäny siltä et mä en kestä enää tota! :D
Ell tuli viimesen lähdön jälkeen kattomaan Kakaran jalkaa. 'Nätit' naarmut sillä oli ja pientä turvotusta, mutta se ei ollenkaan ontunu eikä arkonu kävellessä, ei edes lastaussillalla. Katoksillä neiti oli niinku mitään ei olis ikänä tapahnukkaan ja seisoi ku herran enkeli. Haavat ei ollu pintanaarmuja 'pahempia' ja niihin koskemiseen se ei reakoinu kun vaivihkaisella väistämisellä ja 'et nyt viittis? onko sun oikeesti ihan pakko hiplata niitä? - ilmeellä.
Tallilla jalkoja pestessä ja hoidettaessa se oli taas ku ampiainen ja esitteli mulle hampaitaan aika ahkeraan. Se antoi kuitenki kääriä vammautuneenki jalan normaalisti.

Sunnuntai-ilta

Käytiin eilen töiden jälkeen kattomassa neitin vointia. Haavat oli parantunu ihan kiitettävästi eikä se edelleenkään ontunu tai arkonu, koskemisestakaan ei hirveemmin välittäny. Jonkin verran turvotusta oli tullu edellisiltaan nähden, mutta itseasiassa odotin että tuo jalka olis räjähtäny vähintään jalkapallon kokoseks. Tällä hetkellä uskon ja toivon että mitään ei kai menny ainakaan pahasti rikki. Ultrassa pitää käydä kunhan turvotus laskee.

Oon ollu aika alamaissa nää pari päivää. Pitäis kuitenki muistaa että me selvittiin olosuhteisiin nähden hyvin vähällä. Ei se hengenlähtökään kaukana ollu..