Onnellisten tähtien alla

Kakara oli niin surkean näköinen sunnuntaina aamulla, ettei meillä ollut sydäntä jättää sitä muiden tammojen kiusattavaksi, kun tallipaikka oli löytynyt. Se oli aivan loppu. Väliaikaismajoituspaikka olisi ollut kyllä mukava ja lähellä, mutta K ei ole ikinä ollut mikään ison tallin hevonen muutenkaan.
Soitettiin 'talvipaikkaan' ja kysyttiin, olisko jo mahdollista tuoda neiti  ennen elokuuta. Tilaa löytyi, eikä kuskaamisestakaan muodostunut ongelmaa, S lupasi tulla hakemaan Kakaran. Meillä ei ittellä ole kalustoa - vielä -.

Syrjitty

Haku ajaksi sovittiin n. klo 17 ja lähdettiin tallille hyvissä ajoin. Hain Kakaran tarhasta - nyt sillä oli joku seurana juoma-altaan luona, mutta kun se lähti muiden luo, Kakara jäi paikalleen -. Se tuli riepuna perässä, mutta kun laitoin sen tallin eteen poikkipaaluun kiinni ja rupesin harjaamaan, neiti veti yhtäkkiä hirveät kilarit. Se ramppasi edes takas ja kuopi. Tai ennemkin löi etusella. Väsymyksestä ei ollut enää tietoakaan.
Kyyti tuli, jouduttiin hetken odottamaan koppiin pääsyä ja sama riehuminen jatkui narun päässä. Yritin parhaani pitää sitä paikallaan, mutta lähinnä pyörittiin ympyrää ja välillä sain etupolvesta mahaani, kun neiti onnistui aina kääntymään eteeni. Kakara sai pariltakin ihmiseltä kommenttia, että laiha ja lonkkapuoli, mutta muuten ihan hienon näköinen. Emä on kuulemma ollut samannäköinen ja oon jo luopunu toivosta, että Kakarasta tulisi joskus normaalin paksuinen. S meinasi, että jotain ongelmaa saattta mahan kanssa olla ja suositteli koittamaan chia-siemeniä. Niitä kokeillaan ja en voinut todeta kuin että se on aina ollut tuon näköinen. Välillä kyllä hävettää, K syö kuin tyypillinen suomenhevonen, mutta on aina ollut huono lihoamaan ja tuollainen ruipelo. Saihan reenari sen hienoon kuntoon, mutta yksikin stressi, esim. ravit tai kipuilu ja Kakara kutistui taas. Välillä reenari siitä sanoikin, että se on taas laihtunut, mutta en oo aikoihin sitä hätkähtänyt. Niin kauan kun neiti tulee vastaan korvat hörössä, on pirteä ja seurallinen eikä ole hihassa kiinni, tiedän että sillä ei ole hätää. Se nyt vaan on tuollainen, ruipelo.

Jep. Neiti käveli tällä kertaa kiltisti koppiin ja matka sujui jälleen hyvin. Uuden kotitallin pihassa se ei tehnyt yhtään ylimääräistä liikettä. Mentiin yhteen tarhaan odottamaan, että S sai sähköt pois ja laitumen portin auki. Kakara seisoi mun vieressä pää pystyssä eikä hievahtanutkaan. Sen itsetunto oli ilmeisesti saanut aikamoisen kolauksen. Laitumelle piti kävellä kahden tarhan välistä ja niiden asukit tulivat tietenkin katsomaan, kuka tuli. Siinä vaiheessa neitin korvat lerpahti sivuun ja alas ja se hiipi mun perässä laitumelleen ja siitä eteen päin katsomaan varovasti katsomaan, että eikai täällä vaan ole muita!
Laidun oli turvallisesti tyhjä. Parin spurtin jälkeen Kakara vetäytyi kauimmaiseen nurkkaan syömään. Sieltä näkyi oman tallin ja tien toisella puolella olevat hevoset. Kauaa ei mennyt, kun neitin pää tipahti polvien korkeudelle ja se alkoi torkkua.
Mietittiin äidin kanssa päivällä, että ehkä me vain inhimillistetään sitä liikaa, mutta tällä kertaa ei taidettu olla liian herkkiä. Kolme kenkääkin se oli pudottanut yön aikana.

Klo. 20 aikaan hain Kakaran sisälle. Se käveli hetken matkaa mua vastaan, pysähtyi ja kääntyi. Hetken mietin että joudunko ensimmäistä kertaa melkein 3 vuoden taipaleen jälkeen jahtaamaan sitä! Lähdin perään, K söi vihreää kauheeta kyytiä ja oli vähän 'älä nää mua, älä nää mua', mutta kun pääsin muutaman metrin päähän, se kääntyi mun luo ja tuli kiltisti perässä portille. Portin jälkeen meillä menikin askeleet vähän solmuun, K astui mun oikean kengän kärjelle, säikähdin, yritin vetää jalkaa alta pois, kaaduin ja vasen nilkka naksahti. Kakara ei asiaa noteerannut, katsoi vain että 'mitä sä mutsi siellä ny istut, eikö meidän pitäny mennä?'.
S sanoi luulleensa, että astuttiin oksan päälle, mutta ei, se oli mun nilkka. Tunsin heti kaatuessani, ettei tästä seuraa kuin pientä ohimenevää ontumista.
Tallissa K jännitti hieman, mutta rupesi heti syömään. Naapuri kämppään tuli vähän isompi valkoinen ruuna ja vastaanotto oli lämmin. K teki pientä tamma-luimimis-vinkumista muutaman kerran ja ruuna vain hörisi vastaukseksi.
Iltakaurat neiti oli syönyt hyvällä halulla ja rupesi taas torkkumaan, oli kuulemma ollut helpottuneen oloinen.

Aamulla Kakara oli vielä ollut pötköllään, kun S meni tekemään aamutallia. Pihalla se jäi portin tuntumaan, muiden luo. Tyytyväiseltä neiti vaikutti ja kun S:n äiti oli vienyt vettä, K oli mennyt katsomaan, ottanut huikan ja jäänyt hetkeksi juttuseuraksi, se oli ollut rauhallinen koko päivän ja syönyt. Meille se oli möksmöks.
K saa nyt rauhassa pyöristyä -tai ainakin yrittää- syksyyn asti. Jännä nähä, kuinka kova riita meille tulee koppiin menosta parin viikon päästä, kun pitäisi käväistä taas ultrassa.

Kakaran lauantainen rauhallisuus ja nyöristely on aiheuttanut mulle taas kauheen spekulointi ja toiveajattelu tulvan. Sitä on aikaisemmin tarhattu muiden kanssa ja se ollut samantien kukkona tunkiolla. Se on vähän sellainen 'oon niin kauan kiva sulle ku sä oot mulle'-tyyppi ja pinnan alla kytee luja TUU TÄNNE SANOON - tempperamentti. Yleensä se on heti näppimässä jos toinen hevonen tulee koskestusetäisyydelle. Launataina se ei tehnyt sitä kenellekään, ei edes, vaikka oli jonkun kanssa kahdestaan.
Kun meille on tullut riitaa - esim. oon mennyt väärässä kohdassa nyppään narusta tai kertaalleen juoksuttaessa tuli umpihanki vastaa ja K ei halunnut sinne mennä - vastauksena oli pystyyn loikkaaminen ja etusilla huitominen. Sitä se nyt ei tehnyt, vaikka sitä ahdisteltiin urakalla.
Se on ollut pari viikkoa ajamatta ja on rauhallinen. Lämpimien ilmojenkaan piikkiin sitä ei voi pistää, koska vielä ei ole ollut kuuma.
Toiveajattelua ja vainoharhaa ehkä, mutta aattelin vaan että josko se olis jo nasahnut.. Pystyynhän se ei muiden edessä välttämättä hypi, ettei kukaan pääse potkasemaan. Mutta ei ole sen tapaista nöyristellä noin. Yleensä K pitää vähintään huolen oman ilmatilansa koskemattomuudesta.