Suru joskus käy ja ikävää riittää

Puolitoista viikkoa tapahtuneesta. Mielessä on pyörinyt lähinnä kaksi ajatusta; tapahtuiko tämä kaikki todella ja mikä meni vikaan? Muuta kuin kaikki. Tai ei ihan, Kakaran poismeno jäi enää uupumaan siitä kaikesta. Oikeastaanhan asiat ovat sittenkin ihan hyvin. Jos olisin saanut valita, olisin valinnut juuri näin. Niin pahalta kuin tuntuukin, ennemmin luovuin kuitenkin varsasta kuin Kakarasta.
Mutta mikä meni vikaan? Miten ihmeessä kävi näin? Mitä tehtiin väärin? Mistä varomattomasta ajatuksesta tai sanasta tämä oli kosto (kyllä, mulle kostautuu nämäkin)? Senkö takia kun sanoin että astuttaminen oli virhe ja orivalinta ihan väärä? Miten kaikille niin kiltti ja ystävällinen hevonen oli ilkeä vain varsalleen? Yleensä kivut puretaan uuteen tulokkaaseen, mutta eipä Kakara ole ennenkään katsonut kuka siinä hollilla on kun sattuu kiukuttamaan. Mitä jos oltaisiin kuitenkin oltu valvomassa varsomista ja huomattu tilanne aikaisemmin? Mitä jos oltaisiin kuitenkin lähdetty Viikkiin? En tiedä yritänkö vain lohduttaa itseäni ajattelemalla, että vaikka oltaisiin tehty asioita toisin, ei se olisi paljoa lopputulosta muuttanut. Jos (ja todennäköisesti kun) varsassa oli joku piilevä vika, se olisi mennyt ennemmin tai myöhemmin. Jotain, minkä Kakara tiesi, mutta muut eivät huomanneet. Nyt kun jälkeenpäin on katsonut kuvia, huomaa ettei Liekin silmissä ollut koskaan sellaista eloa, kuin muilla.
Mikä sen mahdollisen kehityshäiriön aiheutti? Mitä tehtiin kantoajalla väärin? Ne ruokinnanmuutokset? Kakaran syömättömyyspätkä? Pääsiäisen ontumis-episodi?
Mene ja tiedä, varmaa ei ole kuin se, että ilman tallinpitäjän tieto-taitoa varsa olisi kuollut jo maanantaina.

Moni, jolle kerroin ensimmäisten päivien aikana, oli Kakaralle vihainen ja sanoi, ettei tuollaista hullua varsaansa hoitamatta jättävää tammaa kannata pitää, vie Hahtolaan. En kuitenkin vieläkään tiedä, kumpi oli loppujen lopuksi pahempaa. Nähdä Liekin epätoivoiset turvan- ja hoivanhakuyritykset, vai Kakara siinä tilassa, ja miettiä mahtaako sen pää kestää vielä tämänkin.

Kaikki näytti kai liiankin hyvältä. Liekkiä kehuttiin komeaksi ja odottettiin muuallakin kuin meidän perheessä. Jo ennenkuin ori oli valittu ja Kakara viety Raskuun, sille sovittiin ainakin puolivakavasti tuleva opetus- ja reenipaikka. Ei ollut väliä, kuka toinen tekijä oli, Liekki oli Kakaran varsa, ja siitä syystä ei se olisi koskaan tullut olemaan meidän silmissämme kuka tahansa.
Ei Kakarasta koskaan mitään maailman kaatajaa olisi tullut, vaikka se olisikin ollut terve. Se on kuitenkin onnistunut jättämään persoonallaan lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen paikkaan, missä on ollut.

Entä nyt? Kaikenlaisia ajatuksia on ollut. Ensimmäisenä mielessä oli, että nyt on raviurheilut mun osalta urheiltu hetkeksi. Lauantaina radalle meno kirpaisi kiitettävästi, ja varikolla hevosia katsoessani totesin, ettei tähän hommaan ole oikein enää mitään paloa.
Myönnän, että olen taas yllättänyt itseni oriasemien sivuilta ja Blodbankenista. Mielessä käynyt mm:
Make It Happen
From Above, se niin haaveiltu
Weingartner, lopputuloksena todellinen sillisalaatti?
Classic Photo, American Winner 3+3

Mutta mene ja tiedä jälleen, että mitä tehdä. Soittelin tänään Kangasalan Klinikalle, ja saatiin aika jo ensi tiistaiksi selkätutkimuksiin.
Hieman meinaa jännittää jo nyt, pelkästään jo sen vuoksi, että matkaa on 300km. Sitten ollaan kuitenkin toivottavasti taas vähän viisaampia.