Yksi onnistunut työpäivä, ne maailman parhaat työkaveri, puolentoista viikon pakkoloman Tirpusta päättyminen. Se näytti melkein jopa siltä, että sillä olisi saattanut olla peräti ikävä. Olihan se onnistunut hajottamaan BOT-loimeaan ihan kivasti, mutta sen saa korjattua. Olen mä nähnyt siihen loimeen liittyen kamalan unenkin, joka ei onneksi käynyt toteen vaikka Tirpun onnistuikin vähän askarella. Hevonen, jota olin katsellut, meni, ja siinä sivussa mielenkiintoisehko iltapäiväretki loistavassa seurassa. Vaikka vähän harmittaa tietinkin, se oli aikamoinen helpotus. Mulla ei edellekään ole mikään hirveä hinku toista ottaa, mutta onneksi on ihmisiä, jotka tässäkin asiassa jaksavat potkia eteenpäin, kiitos siitä!
Onhan mulla tuo Rautarouvani. Sitä mä en hylkää koskaan. Yhden ainoan asian voin sille varmasti luvata ja sanani pitää, meiltä seuraava etappi on pilvenreuna, sitten joskus, kun toivottavasti joskus vasta kaukana hamassa tulevaisuudessa häämöttää.
Olen onnellinen siitä, että siitä on tullut vähän hankala jaloistaan, ja saan keskustella sen kanssa henkeviä asiasta. Vaikka päivä olisi kuinka huono, viimeistään takaisin kotona sen toteaa. Mä saan viettää sen kanssa aikaa, mä saan varoa välillä varpaitani, mä saan katsoa sen välillä kiukkuista naamaa, mä saan raahautua välillä puolikuolleenakin tallille. Mä olen tavattoman kiitollinen niistä jokaikisestä huonostakin päivästä sen kanssa, sillä Kakara on vielä täällä, se voi hyvin, ja aivan kaikesta huolimatta meidän henkilökemiat pelaa edelleenkin. Vaikka mä en ole aina ollut sille reilu, enkä ymmärtänyt sitä, olen tehnyt ihan liikaa asioita väärin, se on antanut kaiken anteeksi. Mä en ikinä opi arvostamaan sitä hiekkalaatikkoon hukattua helmeä tarpeeksi.
Kiitos siitä, että olet juuri tuollainen ♥
Ihana ja tsemppaava teksti <3!
VastaaPoista♥
PoistaIhana tuo viimeinen kappale etenkin. oisin niin kopsannu siitä tähän kommenttiboksiin parhaat kohdat mutta eipä täällä saakaan käyttää hiiren oikeaa nappulaa ;D.
VastaaPoistaMinä yritän kanssa monesti ajatella että kaikki semmoset pikkuseikat mitä nyt arjessa tuleekaan vastaan, ni yritän ne suhteuttaa aina siihen että no, hevonen voi hyvin, on terve ja ELOSSA. Saan raahautua sinne jokapäivä, saan lappaa märkää hiekkapaskaa ja heinää tarhasta lantalaan, saan epäonnistua ja kokea huonoja päiviä. Kultaakin kalliimpi näkökulma <3
Ja täytyy sanoa että kun kattoo tuota alimmaista kuvaa niin voi olla vähän jopa kateellinen siitä että teille on ainakin helpompaa löytää satula kun satulantilaa on ja on tuommonen kiva pitkä runko hevosella. Ai että tätä lyhyen takakorkean minihevosen satularulijanssia...
Kiitos! :) Joo siihen tullu laitettua joku esto, mutta ctrl+c ja v pitäis vielä toimia :)
VastaaPoistaSe on todellakin korvaamaton taito, että oppii arvostamaan asioita hetkessä, eikä vasta sitten kun ne on menettänyt. Niinkuin Mokoman yhdessä kappaleessa sanotaan 'ei onni löydy siitä että uutta haluaa, vaan siitä että oppii saamastaan nauttimaan'. :) Loppujen lopuksi sitä on kuitenkin äärimmäisen etuoikeuttu, kun pystyy ja saa hevosen pitämään.
Voin uskoa, että tuo satulan hankkiminen ei ole mikään maailman helpoin homma. Kakaralla vaan on oikealla puolella sen verran pienemmät lihakset, että satula jää sillä puolelta takaa ilmaan :D Kärryurheilun hyviä puolia on se, että yleensä varusteita hankkiessa riittää kun pitää huolen siitä, että säkätila on sopiva :)