'Cause you're the storm that I believe in

Klinikalle lähtö on tarpeeksi pätevä syy tällätä joutilaankin ykkösiin?

Torstaina meillä oli klinikka reissu, K:n oikea kinner on turvotellut tammikuun lopun accidentin jäljiltä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä se on kävellyt huonommin ja muutkin paikat ovat oireilleet, välillä paremmin. Syylliseksi turvotteluun paljastui vähän itseensä ottanut jännetuppi. Siihen saatiin hoidoksi Penetrolia, auttaa jos auttaa, hyvä niin, jos ei auta, ei haittaa. Vika todennäköisesti ei hoidu koskaan, mutta ei se K:n elämää tule millään lailla todennäköisesti haittaamaan, vaikka se olisi kilpahevonen, haitta on enemmänkin kosmeettinen. Sitten kun Penetrol loppuu, tarvittaessa jatkaa samalla hoidolla kuin tähänkin asti, kylmää ja/tai linimenttiä jos alkaa oikein paisumaan. K:n muita vikoja ei tällä reissulla syynätty, kun niistä on Kangasalan diagnoosin kanssa ollut aikaisemminkin puhe. Silloin jo todettiin, että jos omasta tahdostaan vetää rallia ja leikkii estehevosta niin ei se kovin kipeä voi olla. Lappua olen näyttänyt kolmelle lääkärille joista yksi on nähnyt K:n, ja yhteenveto on ollut:

 - Pidä selkä lämpinä, katso ettei saa kylmää
-  Pitoa taakse
-  Vahvista takapään lihaksia ja takapolvia (ne K:llä on huonot)
-  Vaivoihin Arnikaa, erityisesti herkemälle iholle, muualla mahdollisesti muita linimenttijä
-  Jos kaikki menee hyvin niin mikään ei estä ajamasta vielä kilpaakin jos siltä alkaa tuntumaan

Aika iso ero siihen, mitä viime kesänä sanottiin. Toki hevosen olemuskin on muuttunut siitä juuri varsansa menettäneestä itikoiden syömästä luuviulusta elegantinman puoleiseksi ja lähes normaalipainoiseksi. Muutos on lähtenyt hevosesta itsestään; kesällä sen sanottiin olevan niin toispuoleinen, ettei sitä kannata edes yrittää kuntouttaa, mutta nyt tuntuu siltä, että K on alkanut käyttää itseään tasapuolisemmin. Siinä missä kaikki vaivat olivat ennen vasemmalla puolella, nyt oikeaa puolta saa hoitaa enemmän, ja selkää kokeillessa se on viimeaikoina ollut kireämpi kuin vasen.

Tammikuussa se oli oikein megahyvässä kunnossa, mutta sitten perhana viekoon sen piti mennä telomaan itsensä. Se jälkeen se on kävellyt välillä normaalisti, välillä vähän huonommin, mutta on myös tapahtunut jotain uskomatontakin. Yhtenä iltana joku viikko sitten koittelen sen selkää, kyllä se oli kireä, muttei K hievahtanutkaan vaikka painoin. En olisi ikinä uskonut sitä päivää enää näkeväni, jo pelkästään kun tietää tuon hevosen yliherkkyyden ja kipumuistin selän kanssa. Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Siihen on tullut tämän vuoden puolella uutta elämän iloa ja paloa silmiin. Virtaa tuntuu olevan enemmän kuin laki sallii. Välillä sen kanssa meinaa olla vähän raskasta, kun tuu että kaikki kaatuu niskaan, ja kaikki mitä tekee tuntuu valuvan aivan hukkaan. Jonkun kerran on tullut linimenttipurkin kanssa kiukkuisia takasia väistelessä mietittyä miksi ihmeessä tätä oikein tekee ja hakkaa vuodesta toiseen päätään seinään aivan turhan takia. Näillä eväillä jaksaa taas kuitenkin taas hetken. Ehkä tämä tästä, vielä jonain päivänä...

Vein sen eilen illan suussa pidemmän kautta vielä hetkeksi tarhaan touhaamaan. Tie jatkuu edessä ajosuoralla ja meidän piti kääntyä oikealle, mutta tällä kertaa K ei meinannutkaan kääntyä. Suoran auetessa eteemme se oli korvat naulittuna eteenpäin, askel tiheni ja alkoi muuttua hölkän puolelle. Olisi varmaan lähtenyt painelemaan ja leikkinyt olevansa Prix d'Ameriquen loppusuoralla lyömässä kaikille luuta kurkkuun jos olisin päästänyt irti. Sen verran pörhäkkä näköinen se oli ja näytti pettyvän aika raakasti kun joutuinkin tyytymään vain tarhassa juoksemiseen. Tarhassa sen pääasiallinen askellaji on (pukkiloikka)laukka, mutta ilmeisesti torstainen radan näkeminen ja katoksilla odottelu sai sen muistamaan mikä se juurijaan on.

Isä elättelee toiveita että K:n saisi vielä radoille ja innoistui kun taas kuuli, ettei se olisi ihan poissuljettua ja minä toitotin vieressä ei sillä kilpaa enää yritetä ajaa, eieieieieieieieieieieiiiii! Kieltämättä sitä itsekin aina välillä haaveilee. Kun kaivoin sen vanhat starttivärit esille, kirpaisi aikalailla, kun vielä yhden kerran saisi nähdä sen ne päällä radalla.. Kyllähän siitä voisi vielä kivan paikallisravikiertelijän saada, jos oikein kovaa töitä tekesi. Mutta ei, se on sairaseläkepäivänsä ansainnut!

Joskus tekisi mieli lopettaa bloggaaminen kokonaan kun Bloggerin kanssa saa joka hemmetin pikkujutusta olla vääntämässä, argh!