Olen alkanut luottamaan huomiseen

Pitkästä aikaa kunnolla K:nkin kuulumisia. Elämä on alkanut hiljalleen vakiintua rauhalliseen uomaansa. Kun  miettii aikaa taaksepäin, ei meillä koskaan ole näin rauhallista ja rentoa ollutkaan! *koputetaan puuta!*

Huomenna tulee kuuluneeksi vuosi viime vuoden raskaimmasta päivästä, kun K sai rumasti sanottuna tappotuomion. Juurikaan ei annettu toivoa siitä että tuon vamman kanssa voisi olla vielä järkevää tulevaisuutta. Mutta toisin onneksi kävi. Tämän vuoden puolella K on vihdoin ja viimein pyöristynyt siitä ikuisesta luuviulusta ihan hevosen näköiseksi. Kokeilin eilen sen selkää, ristiselän kohdalta se oli hieman kireähkö, mutta loppuosa takapäätä hyllyi kauttaultaan kun sitä kokeilin, eikä K reagoinut mitenkään mihinkään. Siitä onkin jokunen tovi kun olen sen viimeksi tuollaisena nähnyt. Välillä on huonompiakin päiviä, mutta pääsääntöisesti ollaan menty kokoajan parempaan. Kintereetkään eivät hiiskahtaneet ja otj:n kintereen jännetuppi ei ole ilmoitellut itsestään enää. Takasten vuohisissa on välillä havaittavissa pientä turvottelua, suurimmaksi osaksi takaosassa, mutta lämpöä niissä ei ole ollut aikapäiviin.

kesäkuu 2013

Mitään ihmeellistä ei ole edes tehty. Lihoaminen alkoi alkuvuodesta, kun alettiin syöttämään Krafftin Pluss Energiä. Välillä kokeiltiin Racingin Selectidiä, se piti hyvässä kunnossa, mutta tuli aika raaskasta läpi jaloista ja kyljistä. Takaisin Krafftiin ja K pyöristyy taas entisestään. Pientä takapääjumpan tynkään ollaan silloin tällöin harrastettu peruuttelun ja takaosan väistöjen muodossa. Lisäksi se on saanut MSM:ää ja ruusunmarjaa ruuan mukana. Aikaa ja rauhaa vain. Tarhakaverinkin se on saanut, joka on varmasti rauhoittanut myös neidin käytöstä ulkona. Jalkojen perusteella voisin sanoa että kiitolaukka-pukki-hyppy-esteratsu-täydestävauhdistaäkkipysähdys-jauudestaan-leikit ovat jäänet vähemmälle. Kaverin kanssa tullaan juttuun hyvin niin kauan kun ihmisiä ei ole lähettyvillä, sitten pitää vähän nahistella ja vinkua. Alkuun K oli pomona eikä kaveri saanut edes katsoa meidän porukkaan päin, mutta sittemmin valta on vaihtunut.

Mammahommiinkin K meinasi oli kovaa vauhtia joutumassa, mutta toukokuun alun ultrassa löytyi pysyvä follikkeli, joka saattaa vaikeuttaa merkittävästi tiineeksi tulemista. Kiimaa se ei ole näyttänyt huhtikuun jälkeen, ja sitä ennen ne olivat aivan järjettömiä. Kuulemaan mukaan tänä vuonna on ollut paljon häiriöitä kiimoissa ja vaikeuksia saada kantavaksi. Aikeista luopumispäätös oli siis helppo tehdä. Pitänee katsoa ensivuonna uudemman kerran, toivottavasti Rautarouva malttaa pysyä jatkossakin yhtenä kappaleena! Nautitaan nyt hetkestä, kun kaikki on mennyt paljon parempaan päin. Ehkä ne asiat aina järjestyvät parhain päin. Ikinä ei saa luovuttaa.