Tuuli soitti laulun elämän, sitä kanssasi kuuntelemaan jäin

 

Elokuun lopulla 2009 serkkuni oli tullut Amerikasta käymään ja päätettiin lähteä tuttujen luo heppoja katsomaan. Ensimmäisellä tarhalla meitä vastaan tuli musta siitostamma, Yvette (?). Sen takana, vähän kauempa oli pää pyöröpaalin kätköissä, toinen musta tamma, Kakara, joka ei piitannut meistä mitään. Rapsuttelimme Yvetteä ja jonkin ajan kuluttua se pieni kirppukin päätti hilautua aidan varteen. Matkalla toinen etunen jäi kuitenkin kiinni paalin muoviin. Neiti ei edes hätkähtänyt, seisoi paikallaan ja nyki tyynenä jalkaansa sen näköisenä että 'noh, miksei tää nyt lähe?'. Jalka vapautui ja Kakara käveli mun luo, meinasin ruveta rapsuttamaan sitä, mutta vastauksesi tuli näykkäisy. H siinä kertoili, että Raviskalle tuleva hevonen olisi Kakara ja saisin ruveta hoitamaan sitä. Ajattelin pettyneenä 'eikä, ei tällästä, toisivat ny jonku aikusen hevosen!'. Loppuvierailun aikana mä en enää noteerannut näppäsy yrityksen jälkeen Katjaan ja Yvetteen päin kääntynyttä ruipeloa, eikä se piitannut musta yhtään enempää. Pari viikkoa tästä sain puhelun, että 'Varsa' olisi tulossa alkuviikosta Raviskalle. Olin lähdössä Viitasaarelle kaverini luo, joten en heti alkuun päässyt hoitamaan. Torstaina ja keskiviikkona soiteltiin, mutta aikataulut eivät sopineet yhteen. Edelleenkin toivoin, että varsan tilalle olisi tuotu joku toinen.

Mutta siitä huolimatta, sateisena perjantai-iltapäivänä, päivälleen kolme vuotta sitte poljin innosta ja jännityksestä täristen kohti Raviskaa. Kakara oli ulkona ja taluttaessa kiltti, H sanoikin mulle että voit sitten käydä syöttelemässä sitä narunpäästä. Sisällä olikin ihan toinen ääni kellossa. Se ei ollu hetkäkään paikallaan, ei karsinassa eikä käytävällä, paitsi harjatessa. Mutta heti kun lopetti, seilaaminen alkoi taas. Ketjuja kierrettiin kaltereiden ympärille, jotta liikkumavaraa ei olisi niin paljon, mutta kalterit siinä vain taipuivat. Ajamaan lähtiessä neidillä oli kauhea kiire. Kun sai toisen puolen irti ja meinasi avata toisen, Kakara oli jo surutta ryntäämässä ulos ja monet kerrat lyttäsi mut seiniin. Mua suoraan sanottuna hirvitti, ajattelin että jos tää tälläisenä jatkuu niin lopetan, en mä tämän kanssa pärjää! Ajaessa se näytti toimivan ihan mallikkaasti.

Kun ensimmäisen kerran hain Kakaran yksin tarhasta, se lähti hiipimään poispäin pää alhaalla aidan toisella puolella olevan ponin luo sen näköisenä että 'älä vaan tuu tänne, älä vaan ota mua'. Siitä perjantaista asti kävin joka päivä tallilla jouluun asti. Pikkuhiljaa me alettiin kasvaa yhteen, ja pian sainkin huomata, että iltaisin kun haen neidin sisälle, mua tuijotetaan tiiviisti aitojen välistä. Kun pääsin parin tarhan päähän, Kakara lähti kävelään portille, aina juuri samassa kohdassa.

 

Vaikka tää hevonen pilasi onnistuneesti kaikki tulevaisuuden suunnitelmat, se myös opetti ja kasvatti mua puolessa vuodessa enemmän kuin mikää muu koko elämän aikana. Kakara pisti kaikki suunnitelmat uusiksi, mun piti opiskella biologiksi tai leipuriksi. Niitä varten olisi pitänyt muuttaa pois Vaasasta, mutta nyt oonkin jämähtänyt tänne ja opiskelen laitoshuoltajaksi ja oon töissä hotellissa kerroshoitajana. Kakara on syypää lähes tulkoon kaikkeen siihen, miksi asiat ovat niin kuin ne nyt ovat. Itkettää pelkästään ajatus siitä, kuinka paljon se mulle merkitsee. Vaikka oonkin joskus ollut valmis antamaan sen seuraavalle vastaan tulijalle, mun elämästä puuttuis vähintään puolet ilman sitä. On ihanaa tietää, että on edes joku, joka jaksaa aina kävellä vastaan, kaipaa seuraa ja tuomitsee vasta sitten, kun teet oikeasti jotain väärin. Kolme pitkää ja raskasta vuottaa ollaan menty ja kaikesta tähän menessä selvitty. Kakara ei oo ikinä luovuttanu ja aina on ollu joku, joka on muakin jaksanu potkia eteenpäin. Pettymyksiä on ollut paljon, mutta ainoa asia, jota oikeastaan toivon, on ettei Kakaran olisi tarvinnut kärsiä selkänsä kanssa niin paljoa. Kakara on oikeaastaan juuri sellainen hevonen, mistä haaveilin, niin kaikkine hyvineen kuin huonoineen puolineen.

 

  She is everything to me, 

The unrequited dream, 

The song that no one sings, 

The unattainable 

She's a myth that I have to believe in