Kuinka liikkuu aika pitkin Pohjanmaata osa 1

Käytiin tänään pikavisiitillä Ylistarossa ensimmäistä kertaa sitten Kakaran Raskuun viemisen. Tallille meno ei tuntunut enää läheskään samalta kuin puoli vuotta sitten, kun tiesi, ettei Kakara ole siellä. Oon kuunnellut kappaleita, mitä silloin tuli radiosta. Ne(kin) muistot valtasivat mielen, ei voi kuin todeta, että kulut vuosi on ollut meidän kohdalla hieman tapahtumarikas.

Tammikuussa käytiin pariin otteeseen klinikalla piikittämässä neidin oej&vtj:n vuohiset, jotka ovat olleet ainoat paikat, joita on jouduttu treenin takia hoitamaan. Sakraaliohoidon myötä alkoi löytymään lisää vastauksia Kakaran ongelmiin, alempana olevaa vasenta puolta saatiin hieman nousemaan ja hevosen tila muuttui parempaan suuntaa.
Itsellä oli usko moneen kertaan koetuksella, ja odotin ratkaisua suuntaan tai toiseen. Kakaran pääasiallinen huoltajuus oli ollut jo reilun vuoden muiden vastuulla, ja ikävä oli kova. Halusin sen lähemmäksi, takaisin pelkäksi harrastehevoseksi, ja päästä hoitamaan sitä useammin kuin kerran viikkoon. Reilu kaksi vuotta olin kuunnellut Kakaraa juoksijaksi haukuttavan, vaikka mihinkään ei se loputtomien ongelmiensa kanssa päässyt.

Kun ensimmäin koelähtöön ilmoittauminen kariutui varoaikojen ja pakkasten vuoksi, lopetin odottamisen kokonaan.
Maanantaina 20.2 päivä töissä oli kuitenkin aivan tuskaa. Lähtölistat Seinäjoelle 27.2 ilmestyivät, ja koelähdöstä löytyi numerolla viisi Mountain Credit.

Koelähtöä edeltävän yön sain nukuttua huomattavasti paremmin kuin opetuslähtöjä edeltävät. Niitä ennen sain nukuttua enintään 3 tuntia ja olo oli niin huono, etten voinut edes juoda kunnolla.
Odotukset eivät myöskään opetuslähtöjen vuoksi olleet korkealla. Ensimmäinen meni hll ja toiseen tuli heti alkuun laukka. Takapään vaivojen vuoksi volttaaminen oli edelleen haaste ja laukan vaara oli. Lämmitys meni loistavasti kaikin puolin, mutta ensimmäisellä yrittämällä ei päästy koetta läpi. Pieni laukka tuli voltissa, mutta ravilla päästiin matkaan. Kakara oli ruvennut jännittämään juoksun aikana ja kangistunut. Mahdollisia syitä oli kiima, hässäkkä voltissa(takavoltti lähti sen verran myöhässä että olis pitänyt ottaa uusiksi ja sisäradan hevonen meinasi tulla Kakaran päälle) ja se ettei neiti ole tottunut porukassa juoksemiseen. Neiti käyttäytyi kuitenkin ihan asiallisesti pelottavasti pesupaikasta huolimatta.

14.3 yritettiin uudemman kerran, tällä kertaa tuloksena oli aika 22.2ke ja starttilupa. Starttiin pääsyä saatiin odotella hetki, sillä sarjoja ei oikein ollut, ja meidät karsittiin Seinäjoelta 5.4.

Maanantaina 16.4 sain taas viettää tuskallisen työpäivän, sillä Kaustisen listat sunnuntaille 22.4 julkaistaisiin, ja Kakara oli ilmoitettu sinne. Mukaan päästiin, ja tunne oli aivan uskomaton! Koelähtö päästiin läpi noin kaksi vuotta jäljessä alkuperäisestä suunnitelmasta ja ensimmäinen startti häämötti viimein. Ja vielä Kaustisella. Siitä olin haaveillut, sillä oma raviurani alkoi myös sieltä, ja Nikulassa kului yksi tärkeimmistä vuosista elämässäni. Kotiin päästyäni rupesin heti kasailemaan starttikamppeita.

Ensimmäiseen starttiin neiti nappasi hienosti sijan 5 ja ajaksi tuli 21,5ke. Nelossijakaan ei jäänyt kauaksi, sillä edellä mennyt laukkasi loppusuoralla, mutta sitä ei hylätty. Loistava startti meinasi kuitenkin saada ikävän päätöksen, sillä neiti kävi 'hieman' kierroksilla, ja onnistui rekkaan pääsyn jälkeen, riehumisen päätteeksi saamaan toisen etusensa vajaa 1,5m korkean välilaudan yli, tottakai, ohjaamon puolelle, eikä sille puolelle ollut pääsyä. Jollain ihmeellä Kt, Matti ja Mikael saivat neidin pelastettua pinteestä, ja jollain vielä suuremmalla ihmeellä tapauksesta selvittiin pelkillä pintanaarmuilla!

Seuraava startti oli 13.5, jälleen Kaustisella. Tällä reissulla ei saatu hajalle kuin riimunnarun lukko. Olisittepa nähneet neidin ilmeen, kun menin katsomaan autoon että onko jalat vielä oikeilla puolilla. 'Haha, osta vaan mulle nahkariimu, ei auta, pääsin kuitenki irti!'. Se oli niin tyytyväisen näköinen. 

Nämä ravit Tirpu käyttäytyi huomattavasti rauhallisemmin kuin edelliset. Radalta poistuttiin sijan 7 ja ennätyksen 21,2ke kanssa. Keula veti läpi 19,0/Charmian 23,0 18,5 15,0, joten viimeiseen kurviin asti pussissa olleella tasavauhtisella Tirpusella ei ollut mitään saumaa parempaan sijoutukseen.

Neiti oli kuitenkin huomattavasti sijoutustaan parempi. En ikinä unohda sitä pesupaikan ja loimituksen jälkeistä hetkeä katsosilla, paikalla olleiden ilmeitä ja hymyjä. Oltiin koko porukka tyytyväisiä hevoseen, ja ilmaan jäi leijumaan melkein lupaus paremmasta, kunhan mitään ei vain satu. Iltakin oli kaunis ja kotimatka saatiin ajaa hienoon auringonlaskuun.

Tää on yks mun lempikuvia

Ilmaan jääneet lupaukset paremmasta eivät kuitenkaan koskaan käyneet toteen. Seuraavan viikon lauantaina koitti jo seuraava startti. Kakara joutui palaamaan takaisin vanhoille kotikonnuille, eli Vaasan raviradalle. Mua huoletti pelkästään neidin reaktio kun tajuaa mihin on joutunut taas. Kt kertoi, että Kakara oli ollut vähän hankala vtj:tä kengittäessä. Hengessäni ajattelin, ettei kai se taas vain ongelmat ala.

Rataa Tirpu ei moittinut, mutta kilvanjuoksu ajatusta kyllä. Pruuviin se ei suostunut kääntymään, vaan lähti puskemaan laukalla kaarteeseen. Volttaus meni jotenkuten, mutta aja-komennolla neiti loikkasikin väärään suuntaan ja lopputulos oli tämä:

Mitään muuta ei mennyt onneksi rikki. Lähtö otettiin uusiksi (uusinta Kakaran piikkiin), Hietasen Heikki oli huikannut reenarille, että mee nyt pois sen kans ettette joudu koelähtöön. Uusiksi koitettiin ottaa, mutta Kakaralla ei ollut aikomustakaan lähteä ravia ja laukka meni auttamattomasti pitkäksi.

Käytöstavat kuitenkin neiti oli muistanut ottaa mukaan ja radalta tulon jälkeen se oli kuin olisi seissyt kokoajan katoksilla kiltisti. 

Toukokuun lopussa Kakara sai ensimmäistä kertaa satulan ja Sonjan selkäänsä. Neiti toimi kuin vanha ratsu. Selkään mentäessä tuli pieni sivuittaisliike, muuten ei piitannut ratsastajasta mitään. Menohalut olivat normaaliin tapaan kovat eikä jarrujen puuttuminen ollut mikään yllätys. 

2.6 oli edessä jälleen startti. Sen kanssa meinasi tulla päänvaivaa, sillä serkulla olisi ollut silloin yo-juhlat. Päätin skipata ne ja lähteä laittamaan Kakaraa Seinäjoelle. 

Se päivä alkoi kello 6 aamuvuorolla, jossa olin ensimmäistä kertaa yksin. Työt hoituivat joten kuten, äkkiä kotiin syömään, hakemaan tavarat ja tallille. 

Radalle lähdettiin myöhässä, ja Kakara saatiin lämmittelyyn vasta ensimmäisen lähdön jälkeen (meillä oli lähtö 3). Vettä tuli kuin saavista ja rata oli todella kurainen.

Kakara pääasiassa laukkaili, ja volttauksen lähestyessä aloin voida huonosti, enkä voinut katsoa. Volttaus meni kuitenkin ennätysrauhassa ja neiti lähti hyvin, mutta laukka tuli ja meni taas pitkäksi. Kakaran edestä lähtenyt hevonen tuli toiseksi, joten olisi ollut kiva nähdä miten pitkälle neiti olisi riittänyt, jos olisi laukan sijaan pitänyt selän.

Katoksilla todettiin yhteistuumin, että klinikalla täytyy käydä. Nyt ottaa jonnekin kipeää, koska Kakara ei mikään laukkuri ole. Toivoin ettei kyse olisi mistään vakavasta. Kotioloissa hevosesta ei huomannut, että jotain olisi pielessä.