Mä nautin täysillä tästä päivästä, se on jotain mitä kukaan ei voi viedä, mullon kaikki hyvin tänään

Elokuun 15. päivä oli turhauttavaa laittaa fb päivityksesksi 2/11kk... Loka-marras-joulukuu ja ensimmäiset potkutkin tuntuivat niin kaukaisilta. Nyt, seitsemän kuukautta myöhemmin tuntuu hullulta ajatella, että Salamatkustajan saapumiseen on kaksi kuukautta. Kaikista alkuaikojen varoitteluista ettei juuri reenistä jäänyt tule välttämättä kantavaksi ja vallinneista kaaoksista huolimitta kaveri päätti kuitenkin tarrata heti ensimmäisellä yrittämällä maailmansyrjästä kiinni ja palloilee edelleen sitkeästi mukana. Jos jotain toivon onnellisen saapumisen ja terveen varsan lisäksi, niin Kakaran luonteen ja emälinjan leiman periytymistä.

Vuosi sitten uhkailin Seinäjoen radan katoksilla ennen koelähtö yritys nro. 2:stä, että jossei juokseminen rupea kiinnostamaan, niin seuraavana kesänä sulla on varsuli riesanas. En kai uskonut itsekään sanojani silloin. Pikku-Tirpu-kuume on iskenyt aina silloin tällöin (varsinkin keväisin), mutta ei tätä(kään) voi oikein käsittää. Toukokuu on ihan kohta, ja sitten niitä on kaksi!

24.1

15.2

28.2

Yritin tänäänkin ottaa kuvia, mutta Tirpunen oli sitä mieltä, että älä akka luulekaan ja liikkui kokoajan perässä. Eipä se ole tuosta pahemmin muuttunut. Tuntuu että se olisi hieman kutistunut, mutta talvikarvan putoilulla saattaa olla näppinsä pelissä. Mamma on vaihtanut jo suurimmaksi osaksi kesäkarvaan, vaikka ulkona on vielä iloisesti pakkasta eikä sillä ole fleecevuorellista sadetakkia paksumpaa päällä. Parista edellisestä vuodesta poiketen mamma  on pysynyt edelleen sellaisena kun se papereiden mukaan on, eli  ainakin melkein mustana.

Kevät 2011

Änkyrä keväällä 2012

Tallin vaihto taisi olla enemmän kuin paras ratkaisu, vaikka ajattelinkin että saan Kakaralta vihat niskoilleni. Vaikka edellisessä paikassa oli kaikki vallanmainiosti [(K hevosista oli ainoa jolla oli huolia), lukuun ottamatta pieniä näkemyseroja], sijainti oli rauhallinen ja tallikavereita oli vain neljä, en keksi muutakaan vaihtoehtoa. Kerran eräs herra sanoi, ettei ole väliä missä hevoset ovat, niille riittää kunhan näkevät toisensa. En allekirjoittanut tuota silloin, enkä allekirjoita vieläkään. Jostain syystä Kakara ei kai ikinä kotiutunut edelliseen paikkaan.
Leikin jo vähän hölmälläkin ajatuksella; kun pakkailtiin muuttoa edeltävänä päivänä, K oli hieman levoton. 'Hei noihan on mun tavaroita, mihin te niitä pakkaatte?'. Seuraavana päivänä kopin nähtyään Kakara kävi jälleen levottomaksi tarhassaan, mutta käveli tyytyväisenä portille vastaan, tiesi pääsevänsä mukaan. 

Meille kuuluu edelleen todella hyvää. Ongelmat ovat loppuneet kuin seinään. Tänään kengittäjä käymässä, Kakara oli hieman levoton, pelkäsi kai raasu että koska on hänen vuoronsa (koittaa sunnuntaina). Äkkiä neiti kuitenkin rauhottui, oli taas hellyydenkipeä, seurallinen ja rauhallinen. Pitkästä aikaa rapsutteli takaisin ja kelpasinpa pitkästä aikaa unileluksikin. Neiti painoi nenänsä olkavarttani vasten ja alkoi torkkumaan. Siirtyi sitten vähän, ja laittoi päänsä syliini. Näin on tapahtunut tasan kaksi kertaa aikasemmin. Joskus viime talvena ja viime kesänä laitumella.
Takapää on edelleen hieman jäykkä, mutta parempi kuin aika päiviin. Mulla on sydänjuuriani myöten hyvä ja helpottunut olo. Kyllä tää tästä! :)