Tragedia, joka hänet luotamme vei I

 Kiitos vielä kaikille! ♥

Tragedia, ei tästä muuta voi sanoa. Tai voi, kohtalon ivaa, niinkuin tallinpitäjä totesi. Varsasta piti tulla Ironia, niinkuin kolme vuotta sitten päätin, ja sen nimen se lunasti täysin. Poloinen Liekki lapsonen, aika tuli täyteen ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Kyllähän nämä asiat itse kestää, mutta miksi niiden olemassa oloonsa ja kohtaloonsa syyttömien pitää kärsiä kaikista eniten?

Sunnuntaina menimme tallille normaalisti illansuussa. Taisin siinä matkalla manata että aivan varmasti varsa syntyy ensi yönä. Kurkkaus masun alle paljastikin kellertävän tipan vasemman nisän päässä. Tallinpitäjä kertoi jo edellisenä yönä käyneensä pariin otteenseen katsomassa onko mitään tapahtunut. Päätin luottaa viisaampien sanoihin siitä, että hyvin se menee, kyllä luonto hoitaa, joten valvontaa ei järjestetty. Tallinpitäjä lupasi ilmoittaa heti, kun kaveri on päättänyt tupsahtaa maailmaan ja sanoi menevänsä 12 ja 3 aikaan katsomaan tilanteen. Laitoin esimiehelle kotimatkalla viestiä, että voinko tulla myöhemmin töihin, jos varsa päättää tupsahtaa maailmaan ja sattuu tulemaan jotain komplikaatioita.
Varsomisen merkit olivat hyvin selvästi näkyvissä, ja myöhemmin yksi tallilainen kertoi, että illan edetessä ei ollut epäilystäkään, etteikö varsa syntyisi sinä yönä. Takapään lihakset olivat painuneet ja Kakara oli ollut kipeän näköinen ja hakenut turvaa vieraasta ihmisestä, vaikka ei yleensä vieraista piittaa.

Maanantai. Heräsin muutaman minuutin vaille 3. Uni oli tullut yllättävän hyvin siihen nähden, kuinka kova täpinä illalla oli. Viestiä ei ollut tullut. Kello mateli eteenpäin ja ajattelin jo, että jee, ehkei se synnykään tänä yönä ja voin mennä huoletta töihin! 3.20 puhelin kuitenkin piippasi ja sydän pysähtyi siihen paikkaan. Tärisevin käsin kurkotin puhelimeen ja jännitys katosi, en tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Ilo- vai suru-uutisia, vai mitä. Jos olisi tilanne ollut päällä (joku ongelma), mulle olisi soitettu. Viesti kertoi pitkäjalkaisen tytön saapuneen ja molempien voivan hyvin. Ryntäsin herättämään muut ja kysyin kuinka aikaisin saamme tulla tulokasta katsomaan. Nukkumisesta ei ollut toivoakaan enää sinä yönä.
6 maissa meille myönnettiin lupa tulla. Talliin kävelin intoa täynnä. Mietin mitä Kakara mahtaa tuumata kun tulemme. Neiti oli korvat höröllä heinätuppo suussa vastalla, varsa nuohosi seiniä ja väänsi pihkatappia ulos. Kakara ei ollut moksissakaan siitä, että karsinassa möngersi toinenki otus. Vasta kun Liekki tuli liian lähelle, K lähti alta pois. Hampaistakin varsa-rukka sai, ja mamma jyräsi sen kumoon pariin kertaan.

Tallinpitäjä tuli tekemään aamutallin ja siinä ääneen ihmeteltiin ettei varsa mene imemään, ei se näyttänyt edes yrittävän, nuohosi vain seiniä. Otin Kakaraa riimusta ja tallinpitäjä ohjasi varsaa nisälle. Kakara rupesi potkimaan ja lähti alta pois. Tallinpitäjä haki tuttipullon ja onnistui potkivalta Kakaralta lypsämään parin desin verran.
Siinä vaiheessa tuli kova isku vyön alle. Kakara ei hoida varsaansa ollenkaan ja on sille vihainen. Jos joku olisi tuon mennyt mulle sanomaan ennen varsomista olisin tintannut päin näköä. Kaikkeen muuhun oli varauduttu, mutta ei tähän. Tiesin että Kakara saattaa olla arka nisistää, mutta olin sata varma, että siitä tulisi hyvä ja huolehtiva emä.

Tallinpitäjä kysyi, pystyikö meistä kukaan jäämään apuun. Isä oli lomalla, ja edellisenä päivänä esimieheni sanoi, että voin kyllä olla poissakin jos tarvitsee. Soitin vielä, ja sain vapaata. Kakaralle viritettiin pakkopilttuu karsinaan, ja yritettiin saada Liekki imemään. Hankalaa se vain oli, sillä Kakara potki, rimpuili ja puri kaikkea mahdollista. Kakaralla ei ollut aikomustakaan sietää varsaansa. Kertaalleen meinasi käydä todella huonosti, kun se onnistuin tönäisemään huterilla jaloillaan hoipertelevaa Liekkiä, ja varsa kaatui takajalkojen juureen, josta tietysti seurasi armoton vinkupotku-kohtaus.  Tallinpitäjä sai lapsen pelastettua, ja tilanteesta selvittiin ilman vaurioita.
Heti klo.8 ruvettiin soittelemaan kunnaneläinlääkäriä hätiin, joka tuli jo ennen 9:ää. Kakara sai rauhoittavia, maitoa laskevaa hormonia ja kipulääkettä. Liekille ei tarvinnut tehdä mitään, sillä se oli pirteä ja hyvin voivan näköinen.

Nakattiin Kakara pihalle juoksentelemaan, jos ero saisi sen vaistot heräämään, mutta mitä vielä, eihän sitä haitannut yhtään. Karsinassa Kakara oli pakko laittaa taas lankun taakse, sillä Liekki sai heti vihat niskoilleen, jos liian likelle yritti. Raukka yritti hirnahdella, mutta ainoa joka sille vastasi, oli vanhempi putteruuna. Imemisopastukset jatkuivat samaan malliin, potkien, purren ja vinkuen, mutta varsan onnistui kuitenkin saada maitoa. Liekki osoittautui heti kättelyssä aikamoiseksi itsemurhakandidaataksi. Vaikka sen pää ohjattiin suoraan nisälle, vauvan piti kuitenki ruveta etsimään vetimiä mamma pehvan takaa, hännän alta ja ties mistä. Lisäksi hammas- ja talloutumisvaarasta huolimatta pikku-neiti yritti jatkuvasti emänsä ja seinän väliin. Päähän otti koko tilanne niin lujaa, että itketti. Ja tietenkin, kun jäin hetkeksi yksin talliin (ja puhuin Tikkiksen kanssa puhelimessa), Liekki yritti ensin potkututtaa itsensä hengiltä etsimällä nisää seinän ja takasten välistä ja sen jälkeen kätevä likkana estoyritykstä huolimatta se pääsi Kakaran ja seinän väliin, mamman masun kohdalle niin, etten meinannut saada sitä turvaan. Siinä lensi puhelimet kädestä ja kun viimein sain varsan emän turvalisemmalle puolelle, romahdin totaalisesti ja ajattelin että aivan sama jos näkee. Itkin niin etten koskaan ennen ja kirosin että on näköjään ihan stnan sama mitä yrittää niin kaikki menee aina päin hlvttiä. Kerroin molemmille hevosistani mitä niistä sillä hetkellä ajattelin, yritin etsiä puhelintani ja itkin ja kirosin vielä lisää.

Sen jälkeen olikin kiva lähteä äärimmäisen edustavan näköisenä kysymään Hietasesta, jos heillä olisi jotain mikä auttaisi. Saatiin Domosedania ja Markku käski laittaa Kakaralle laput, jottei se näkisi kuka masun alustaa oikein hiplaa. Ihmiselle Kakara ei ollut missään välissä vihainen, kunhan tisseihin ei koskettu, muuten se oli oma ystävällinen itsensä, mutta Liekki sai selkäänsä.

Sillä välin kun teimme isän työkaverin kanssa retken Hietaseen, imettäminen oli alkanut sujua vähän paremmin. Kakara rimpuili ja potki kyllä alkuun, mutta alkoi sitten hieman hellittää.
Liekki jatkoi hengellää leikkimistä päivän ja illan mittaan. Paras paikka nukkua oli joko suoraan mamman masun alla, tai jalkojen välittömässä läheisyydessä. Oli sydäntä särkevää nähdä varsa kaikesta vihaisuudesta huolimatta pötköllä emänsä mahan alla ja kiehnaamassa päätään tämän etujalkoihin. Olin varma, ettei Liekki selviä tuolla taktiikalla seuraavaan päivään.

Tiistaina heräsin viestiin, jossa kerrottiin että kaikki on edelleen hyvin. Tai no, niin hyvin kuin tuossa tilanteessa voi olla. Keinoemästä jo puhuttiin, mutta viisaammat sanoivat, että tälläistä käytöstä voi kestää 3-4pv, vaikka se onkin erittäin harvinaista.
Tilanne jatkui läpi päivän suurinpiirtein samana kuin maanantaina. Vietiin Kakara taas pihalle, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta kiinnostukseen varsasta. Ainoana parannuksena oli imettäminen. Kakara temppuili taas ensi, mutta hellitti sitten. Liekki seisoi tyynenä vieressä ja odotti, ja jatkoi sitten ateriointiaan. Raukka yritti myös edelleen kovasti tehdä tuttavuutta äippänsä kanssa, mutta laihoin tuloksin. Tallinpitäjäkin sanoi, ettei tämä tule ainakaan varsan sitkeydestä ja yrityksestä olemaan kiinni.