Tragedia, joka hänet luotamme vei II

Keskiviikko, tilanne edelleen toivoton. Päätettiin hälyyttää ell paikalle uudestaan jo senkin takia, että Liekki ei saanut tarpeeks maitoa, ja oli kutistunut. Kakara sai lisää rauhoittavia ja maitoa laskevaa hormonia, jotta sen ei onnistuisi pantata maitoa, ja Liekki laitettiin varmuuden vuoksi tiputukseen. Varsa tuumasi vain, että jos en saa mennä nyt maate niin nukun sitten seisaaltani!
Mielessä kävi moneen kertaan, että onko tuossa varsassa jotain vikana, jotain mitä emme nää. Ei Kakara ole ilkeä, ei jos sillä ei ole syytä.  Maanantaina nisät olivat olleet arat ja kovat, mutta eivät enää keskiviikkona. Kipulääkettäkin se sai kahdesti päivässä.
 Liekki ainakin tottui pienestä pitäen ihmisiin ja käsittelyyn.  Se oli muutenkin rohkea ja urhea varsa, ja tuntui, että se oli saanut lahjana äitinsä ystävällisen ja sosiaalisen luonteen. Se hörähti aina, kun sitä meni ensimmäisen kerran päivän aikana katsomaan.

Muistelin yhden tuttavani tamman tuottavan maitoa, vaikka se ei ole varsallinen ollut vuosiin. Olisin ollut valmis viemään varsan sinne vaikka heti, mutta pientä epäilystä oli 'meidän leirissä', onko se maito kuitenkaan sellaista kuin pitäisi. Keinoemävälitykseen oltiin yhteydessä, ja saatiin tietoon mahdollinen varamami ehdokas Nurmijärveltä. Jotain piti ruveta tekemään, ja pian, sillä lisää riemua tilanteeseen toi se, että porukoiden oli tarkoitus lähteä pohjoiseen sukulaistemme kanssa lauantaina.

Ell ja keinoemövälittäjä ehdottivat, että laitettaisiin Tirpuset kahden muun varsallisin kanssa hetkeksi laitumelle, jos Kakaralla vaikka vahingossa naksahtaisi. Jonkin asteen suojeluvaisto, mustasukkaisuus, se huomaisi ettei ole ainoa jolla on tuollainen kaveri, tai jotain, edes jotain pientä kiinnostusta varsaan.
 Kovanonnengeenien on pakko olla periytyvä ominaisuus. Liekki meinasi saada yhdeltä tammalta aika pahastikin selkäänsä, sillä välin kun Kakara paineli häntä tötteröllä laitumen toisessa päässä. Saatiin ajettua muut tammat kauemmaksi, ja Tirpuset samaan nurkkaukseen. Kakara ilkeili, ja meinasi monottaakin, mutta alkoi kuitenkin seurata silmäkulmasta Liekkiä, kun joutui toteamaan, ettei tästä nyt pääse pois. Pienen taistelun jälkeen imettäminenkin onnistui suht. nätisti, kunhan joku piti vain Kakarasta kiinni.

Vietiin molemmat viereiselle laitumelle, ja siellä ne seurailivat toisiaan vuoron perään. Takaisin sisälle viennin jälkeen kaikki oli kuitenkin taas ennällään. Kakara näykkäsi Liekkiä heti niskasta ja varsa-parka pakeni nurkkaan eikä uskaltanut edes mennä makuulle. Heti, kun Liekki näki, että Kakara siirretään pakkopilttuu.nurkkaan, varsa terävöityi ja tuli lähemmäs odottamaan, että maitobaarille pääsee taas.
 Imettäminen sujui alku taistelun jälkeen niin kauan nätisti, kunnes Liekki rupesi pökkimään päällään Kakaraa mahaan. Yksi tallilainen kysyi, onko Kakaran mahassa ollut ikinä mitään. Rupesin kertaamaan kuluneen vuoden tapahtumia, löysää mahaa ja syömättömyyttä, niiden katoamista tallin vaihdon jälkeen, ja pääsiäisen ontumista, jonka jälkeen Kakara menetti ne vähäisetkin vararavintosa. Ontumisen kipu, loppu tiineyden stressi, selkävammaan kohdistuva paine ja nyt vielä tämä. Kakara sai aloittaa Pronutrin kuurin.
Päivällä Kakaralle ei meinannut kelvata edes vihreä (onneksi sentään joi), mutta iltaa kohden se alkoi syödä hullunlailla.

Lopputulema oli kuitenki se, ettei tästä mitään tule. Ihme tarvittaisiin, ja siihen ei uskonut kukaan. Parin puhelun jälkeen torstaina suunnitelma oli selvä, lähdettäisiin Nurmijärvelle hakemaan varamamikokelasta, silläkin uhalla, että saataisiin viedä se seuraavana päivänä takaisin.

Torstai, muita vaihtoehtoja ei tullut edes harkittua aamulla. Tarkoitus oli käydä tallilla, hakea isän työkaveri töistä klo.11 ja lainata häneltä vetoauto, hakea tallilta koppi ja lähteä Nurmijärvelle. Saatiin vielä pari nimeä E-Pohjanmaalta, joltain voisi kysyä, jos he tietäisivät keinoemoja lähempää. Tikkiskin laittoi vielä muutamalla tutulleen viestä.

Tallilla odotti kuitenkin totaalinen järkytys. Kaikki näytti ensisilmäyksellä olevan normaalisti, Liekki nukkuin tapansa mukaan nurkassa heinähäkin alla ja Kakara söi. Söi, ja katsoi vähän väliä nurkassa nukkuvaa varsaansa, ja hörisi hiljaa pariin otteeseen. Sillä aikaa kun isä meni soittamaan vielä jonnekin, Liekki nuosi ja Kakara hörähti taas. Liekki meni imemään, ja multa meinasi tippua silmät päästä, en voinut kuin katsoa monttu auki enkä meinannut uskoa näkemääni, Kakara seisoi kiltisti paikallaan, se ei edes luiminut.
Katsokaa 3-4 päivää, ja tämä oli se neljäs päivä. Varamamia ei tarvinnutkaan ainakaan vielä lähteä hakemaan. Päästettiin Kakara pois lankun takaa, ja vien sen pihalle. 20m päästä karsinalta se rupesi katselaan taakse päin huolestuneen ja huutelemaan, missä varsa? Vähän väliä se yritti kääntyä takaisin ja huuteli. Jätin sen reiluksi puoleksi tunniksi juoksentelemaan ja huutelemaan.

Takaisin sisälle oli niin kiire että sain melkein juosta pysyäkseni mukana. Karsinassa Kakara meni heti nuuskimaan Liekkiä ja imettäminen sujui hyvin. Hampaita ja vinkaisuja tuli enää vain kurinpito tarkoituksessa. Menin tekemään melassia ja takaisin tullesani isä käski jättää ämpärin käytävälle ja tulla hiljaa karsinalle. Kurkkasin ovesta sisään enkä voinut taaskaan uskoa silmiäni. Liekki nukkui vakipaikassaa, Kakara nuuski sitä, ja alkoi varovasti nuolla varsan kaviota, nuuski taas, nuoli jalkaa, ja lopuksi oli puoli varsaa märkänä. Aikaisempina päivinä Kakaran nuuskimiset päättyivät näykkäisyyn, tai yhteen nuuhkaisuun eikä Kakara enää sen jälkeen vilkaissutkaan Liekkiin.

Vietiin kaksikko päivän aikana kahteen otteeseen pihalle, eikä Kakaraa meinannut toisella kerralla saada karsinasta pois, koska Liekki katoaisin näköpiiristä. Kaikki oli niinkuin piti, se vahti kokoajan missä varsa on, taluttaessa yritti kääntyä, antoi imeä ja hörisi, kun varsa kompuroi yrittäessään kiivetä kiven päälle. Kakara tuntui olevan suunnattoman ylpeä pikkuisestaan. Liekki sai karsinassakin kiivetä Kakaran pehvan päällä kun mamma oli mennyt sen paikalle nukkumaan.

Äitinsä tyttö?

Tuon päivän tuntemuksia ei voi kuvata. Sitä onnen määrää, me selvitään tästä sitten, vaikka kaikki pitää näköjään käydä aina vaikeimman kautta. Nämä kaksi päivää tuntuivat viikolta. Uskalsin viimein laittaa varsasta kuvia julki niin, ettei tarvinnut pelätä joutuvansa heti seuraavana päivänä kertomaan, että se onkin kuollut. Eikö nämä vastoinkäymiset olleet nyt tässä tälle erää, ei tämä voi tästä enää pahemmaksi mennä.