I think I need a miracle to make it through

Kakaran kuulumiset eivät jälleen liian loistavia ole. Se on jatkanut edelleen pyöristymistä, on oma itsensä ja näin, mutta koko hevonen on jumissa. Ja nyt on kesä. Valitettava tosiasia taitaa olla, että käydään hävittyä sotaa. Suunnitelmissa on ollut käydä kokeilemassa, mitä neiti mahtaisi tuumata ajatuksesta kärryt ja kävelylenkki, mutta toistaiseksi se on jäänyt vain suunnittelutasolle.

Sunnuntaina tuli käytyä pitkästä aikaa raveissa ja kuvailtua. Möö, eli eläkepäiviään lähestyvä, valikoivasti toimiva ja etenkin tarkentava kamerani Nikon D7000, klaarasi muutaman sadan kuvan nappaamisen yllättänkin yhteistyökykyisesti, mutta onnahteli silloin tällöin. Olen jo hyvänaikaa sitten seonnut laskuissa, että kuinka monta kuvaa olen tuolla kameralla ottanut. 150 000 laukaisua sulkimen pitäisi kestää, sen verran tiedän, että yli 100 000 jo ollaan. Möö-parka!
Kaiken kaikkiaan oli mukavat ravit, hieno ilma, hyvä tunnelma, porukkaa sopivasti ja muutama tuttukin näkyi. Neljänteen lähtöön asti viihdyin radan varressa, ja sen jälkeen hiippailin talliin Kt:n juttusille. Edelleenkin siellä tuntuu kuitenkin jotenkin tyhjältä, kun tietää, ettei Kakara ole siellä enää.

Junnu oli piipahtanut eilen lekurin pakeilla irtopalakuvauksessa ja vakuutustarkatuksessa. Otj:sta löytyi birkelandit, mutta muuten herralla oli kaikki niinkuin pitääkin ja oli käyttäytynyt kuin vanha tekijä matkalla ja klinikalla ja saanut kovasti kehuja. Vaikka nuo palat ovat ihan arkipäivää, niin pieni pelko hiipi taas mieleen. Mitä jos, mitä jos, mitä jos? Tuurit kun on mitä on. Netin mukaan toipumisennuste on yleensä hyvä, mutta mitään ei voi varmasti sanoa ennen leikkausta. Tampereelle en saanut aikaa meidän pään aikatauluihin sopivaksi päiväksi, joten kaikkea ei saada yhden matkan aikana hoidettua, mutta, jos kasvattajan päästä vain kyyti järjestyy samalle päivällä, Olli tulee kahden viikon päästä! Voiko tää olla totta? Saa nähä, ehkä parempi miettiä sitä uudemman kerran sitten, kun kaveri on onnellisesti uudessa kodissa. Välillä on tullut mietittyä että mihkä olenkaan taas päätäni pistämässä. Se on tiedostettu, että selkään saattaa tulla, ja lujaa, mutta mitään ei saa jossei ensin yritä.

Tasan kuukausi sitten.

Ps. Tein tuonne taas kyselyn, olen ollut vähän kahden vaiheilla. Haluatteko Ollin tarinat tähän samaan blogiin vai omaan? Käykää vastaamassa siihen tai jättäkää kommentti. Todennäköisesti tuo syö taas kaikki vastaukset, yritän pysyä laskuissa mukana!