Mitään ihmeellistä ei ole aikoihin tapahtunut. Paitsi että K:lla on koitettu pari kertaa ajaa huonolla menestyksellä. Se ei voi mitenkään päin mennä rauhassa kuin pari hassua askelta, ei suostu kävelemään, juoksee vinossa ja meinaa lähteä lapasesta. Ei ole kivaa kenellekään, ei toteuta minun tavoitetta leppoisista henkireikälenkeistä, ei tee hyvää hevoselle painella tuhatta ja sataa vinossa eikä ole järkeä lähteä sen kanssa joka kerta kiskomiskisaan. Joku kaunis päivä se sitten voi kilahtaa totaalisesti ja siinähän ollaan kun 500kiloa kiukkua päättää ettei just nyt huvita eikä ratti enää toimi. Jatkakoot joutopäiviään, eipä sitä pahemmin tunnu hetkauttavan vaikka sitä ei liikutettaan. Ollaan jo niin monennen jatkoajan ties monennekolla jatkoajalla, ei sen kanssa paineita oteta. Pääasia, että se on onnellinen ja iloinen, voi hyvin eikä ole kipeä. Jalat sillä ovat olleet hyvässä kunnossa, selkä ei ole oireillut, kintereet eivät naksuneet ajossakaan, eikä se huolinut pikku pakkasella loimeakaan vaikka kuinka koitin sille viikko sitten tarhassa tarjota. Kun pääsin heittoetäisyydelle ja aloin valmistautua (100gr fullneck loimi upottavassa kuraröpelössä n. metrin päästä Kakaran kokoisen otuksen selkään on tälläiselle hukkapätkälle haaste) se vaihtoi paikkaa parin metrin päähän. K on varmaan monet kerrat naureskellut partaansa kun olen yrittänyt laittaa päävehkeitä, harjata ym ja sen ei tarvitse kuin nostaa päänsä niin en enää ylety.
Ollaan me mahdottomaltakin tuntunutta saatu tänä vuonna aikaan:
Se on viimein lihonnut ihan oikeasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti