Jos huomenna kaikki on toisin

Huomenna. Huomenna Kangasalalle. En tiedä oikein mitä ajatella.
Matka pelottaa, vaikka sitä onkin ensin mainitsemani 300km sijasta hieman vajaa 250km suuntaansa. Sekin on jo paljon se. Vaikka oman porukan (lue Kakaran) osalta matka sujuisikin rauhassa, kanssa liikkujista löytyy ties mitä reikäpäitä ja mitä tahansa voi muutenkin sattua. Pelottaa, että tuomiona on, ettei parannusmahdollisuutta ole. Levossa oleva hevonen on kipeä selästä ja kintereet naksuvat. Se ei lihoa, vaikka syö kuin suomenhevonen ja tarhasta löytyy vihreää riittämiin. Pronutrinia annetaan nyt kolmatta viikkoa, ei mitään vaikutusta. Se juo tarpeeksi. Suolistoa ja munuaisia on hoidettu, ei vaikutusta.
Meille toivoteltiin, että saataisiin vain paljon hyviä uutisia. Kun nyt saataisiin edes jotain uutisia. Pelottaa, että tehdään turha reissu. Ettei mitään löydykään.
Mielessä kummittelee kokoajan yhden tutun sanat viime kesältä; älä astuta, ei se kannata, pahimmassa tapauksessa joudut laittamaan molemmat kuoppaan. Ensimmäinen lähti jo, meneekö toinenkin samantien perässä?

Noh, huomenna se toivottavasti selviää. Kun selviyttäisiin ilman vaaratilanteita sinne ja takaisin, ja mysteeri ratkeasi viimein, se olisi jo paljon se.